Käsityöpuoti Resiina





19.11.2011

Vaajakoskelle perustettii lokakuussa 2011 paikallisten käsityöläisyrittäjien voimin Käsityöpuoti Resiina. Puoti sijaitsee ihan Pandan suklaa- ja lakutehtaan kupeessa, yhdistä siis visiitti puodille samalla kun käyt karkkiostoksilla ;)

Putiikista on saatavana Jyväskylän seudun lähikäsityöläisten itsetekemiä upeita tuotteita.

Sasukan lisäksi siellä on Keraijan Aija-Leena Lääperin keramiikkaa, Tuikkelin piensisustustuotteita. Käsityö- ja lahjatavara Aavasta tulee uniikit brodeeratut kodintekstiilit ja mm. lasten ruokalaput. Aavan tuotteita voi tilata myös tilauksesta! Lisäksi on Appasen puukorut, kaarnaveneet ja puunaamiot, niitä valmistaa jyväskyläläinen Ari Leppänen. Sisustustauluja maalaa Heenan Henna Autio.

Loppuvuodesta saimme remmiimme kaksi uutta käsityöläistä: vaajakoskelainen Helvie, jonka takana on Heli Turunen. Heli valmistaa ihastuttavia koruja mm. napeista, sekä virkkaa suloisimmat hiuspinnit ja rintakorut! Mukana myös takomo Manalanpaja jota luotsaa seppä Markus Ahola.

Resiina sijaitsee siis Vaajakoskella, osoite on Asematie 3, 40800 Vaajakoski. Olet lämpimästi tervetullut! Vinkkaa myös kaverillesi uudesta käsityöpuodista. Matkanjärjestäjille vinkiksi: linja-autonkuljettajille tarjoamme ilmaisen lounaan lounaskahvila Katariinassa Vaajakosken keskustassa jos tuo matkustajia puodille asioimaan! Puodin pihassa on iso parkkipaikka, jonne mahtuu linja-auto poikineen ;)

Resiina Facebookissa: https://www.facebook.com/pages/K%C3%A4sity%C3%B6puoti-Resiina/159662867465883?sk=wall

Resiinan blogi:
http://kasityopuotiresiina.blogspot.com/