Encaustic Art

23.11.2011:
Lauantaina Kädentaidot-messujen jälkeen pääsin kokeilemaan kuumailmapuhaltimen ja lämpölevyn käyttöä, tässä muutama työn tulos:




Ylemmässä vahaa on sulatettu kankaalle, kuumailmapuhaltimella saa vahan pidettyä työstämisen ajan sulana. Työstämiseen voi käyttää sivellintä, paperinpalaa, erilaisia teloja, tikkuja, ihan mitä nyt ikinä keksii.  Työstämiseen ei mene kuin hetki verrattuna esim. öljyvärimaalaukseen. Valmiin työn pintaan sivelin kovetetta, joka tekee suojaavan kalvon valmiin työn pintaan.

Alempi työ on toteutettu siten, että sulatin eri värisiä vahoja maalausraudan avulla maalauspohjalle, tässä pohjana tavallinen mehiläisvahamaalaukseen kehitetty kiiltäväpintainen kartonki. Kuumailmapuhaltimella vahaa saa kivasti siirreltyä ja sekoitettua eri värisävyjä toisiinsa. Tässä on tekniikka joka kiehtoo minua erityisesti, ikinä kun ei tiedä tarkkaa lopputulosta! Jokaisella uudella katselukerralla löydän jotain uutta kuvasta..

Lämpölevyn kanssa työskentely oli minulle vähän haasteellisempaa, ainakin ensimmäisellä kokeilukerralla. Into jatkamiseen kuitenkin jäi, sain sen verran onnistumisen tunnetta tämän takia:


Tässä on sama ilmiö kuin kuumailmapuhaltimen avulla tehdyissä kuvissa, mitä useammin kuvaa tarkastelee, sitä enemmän siitä saa irti. Kuva näyttää erilaiselta myös eri valaistuksissa.

Tässä se itse lämpölevy, huonohko kuva, mutta tämän laitteen avulla mehiläisvahamaalauksen voi siirtää ihan toisille leveleille..lämpölevyn pintaan voi suoraan sulattaa vahaa ja maalauspohjaa painaa vahan pintaan. Erilaisia kuvioita saa aikaan kun nostaa kuvan nopeasti/ hitaasti. pyörittää tai tekee aaltoliikettä.









20.11.2011:

Olin lauantaina maalaamassa Tampereen Kädentaidot-messuilla Zirian osastolla. Päivä meni maalatessa ja kertoessa tästä melko tuntemattomasta tekniikasta uteliaille ihmisille.  Aika kului nopeasti mukavan puuhastelun parissa :) Oheisessa kuvassa olen "maalausvuorossa", Tampereen kollegani, Inkan selostaessa katsojille, mitä siinä tapahtuu:


Sunnuntaina sitten vuorossa oli Käsityöpuoti Resiina Vaajakoskella, jonka joulunaloitusta juhlimme glögiä ja pipareita maistellen. Siellä sain myös kunnian esitellä mehiläisvahamaalausta. Kävijöitä ja katseijoita riitti, moni sai mukaansa tekemäni pienen näytteen, millaista mehiläisvahalla voi noin muunmuassa tehdä. Toivottavasti saaja tykkäsi kuvasta ;) Maalatessa aika kuluu niin varkain, että ei huomaakaan kun monta tuntia on hurahtanut... noh, on siinä vähän taiteilijakin jo hurahtanut!

Tässä yleistä tietoa Encaustic Art´sta, (tekstiä lainattu maahantuojana toimivan Zirian sivuilta)

Encaustic Art on hyvin vanha taidemuoto. Encaustic on käännetty englanniksi muotoon "to burn in" eli "polttaa sisään". Jo muinaiset kreikkalaiset, roomalaiset ja egyptiläiset käyttivät mehiläisvahaa materiaalinaan maalatakseen kuvia mm. puualustalle tai vaikkapa muumioiden kääreisiin.
Kun mehiläisvahaa kuumennetaan, se sulaa ja sulaa vahaa voidaan käyttää maalina. Antiikin aikoina mehiläisvaha sulatettiin hiiltä käyttäen, mutta tyypilliset nykyaikaiset tavat sulattaa ja  käyttää vahaa encaustic art – taidetta varten ovat maalausrauta, lämpökynä, lämpölevy ja kuumailmapuhallin.

Mehiläisvahalla maalaaminen on niin helppoa oppia, että jokainen saa onnistumisen tunteen jo ensimmäisessä Encaustic –harjoituksessa, vaikka ei olisi minkäänlaista aiempaa kokemusta maalaamisesta tai piirtämisestä!


Parasta encausticissa on se, että jokainen voi valita itse ”millä tasolla” haluaa encausticia harrastaa. Voi opetella perustaidot ja jo näillä taidoilla voi luoda paljon; tehdä pelkästään maalausrautaa käyttäen kuvia itsensä ja muiden iloksi, valmistaa itse onnittelukortit, joulukortit ym.
Toisaalta jos ja kun mielenkiinto encausticiin kasvaa taitoja on mahdollista kehittää monella tavalla. Voi opetella käyttämään useampia työkaluja ja saada yhä monipuolisempia teoksia aikaan. Voi innostuksensa mukaan edetä tekemään taidetta vaikka ns. tosissaan. Encaustic on iloista ja palkitsevaa, riemukasta puuhaa!


Encaustic Art sopii myös hyvin kouluissa, työpajoissa, työyhteisöjen Tyky-toiminnassa sekä erilaisissa taideterapioissa käytettäväksi.
Paras tapa oppia tekniikka on osallistua peruskurssille, hankkia Encaustic Art- aloituspakkaus ja antaa palaa uuden harrastuksen parissa!

Koska itse toimin Keski-Suomen alueen kouluttajana, tarjoan tietenkin mahdollisuutta päästä peruskurssille. Kyselin Tampereella ja Vaajakoskella ihmisten innostusta tulla kursille oppimaan uutta tekniikkaa ja sain monta ilmoittautujaa samantien. Tänne sivuilleni aionkin nyt laittaa kurssiaikataulun, voit ilmoittautua kurssille joko sähköpostiini sasukka@sasukka.fi tai puhelimitse 045 2772 250.

Kurssi kestää n.3,5h. Hinta 45€, sis. materiaalit kurssin aikana ja tarjoilun. Peruskurssin aikana opettelemme perustekniikoita, maalausraudan käyttöä. Aluksi teemme abstraktiharjoituksia kahdella värillä. Kun rauta ja vahat tulevat tutuksi, teemme myös maisemamaalausharjoituksia. Kurssilla on hyvin aikaa kokeilla eri tapoja ja näin joulun alla voimme hyvin tehdä kuvia joita voi jalostaa esim. joulukorteiksi.





Seuraava kurssi on ti 29.11 klo 17.00--> Vaajakoskella, os. Asematie 3.  Kurssilla on vielä pari paikkaa vapaana, ilmoittaudu mukaan!



Nämä kyseiset maalaukset on maalattu maalausraudalla, ne voisivat olla kenen tahansa peruskurssin käyneen tekemiä, eikö tämä tieto jo innosta ottamaan asiasta enemmän selvää ;) Ollaan yhteyksissä!

0 kommenttia:

Lähetä kommentti